ERÄITÄ KESKEISIÄ TAPAHTUMIA OMAKOTIYHDISTYKSEN ALKUVUOSILTA
Järvenperän Omakotiyhdistyksen alkuvuosien toiminta oli melko vilkasta ja monipuolista kuten monissa muissakin nuorissa järjestöissä. Useilla erilaisilla toiminnoilla yhdistys yritti löytää ne alueet, jotka kiinnostivat asukkaita ja tietysti erityisesti omaa jäsenistöä. Muutamista tapahtumista tuli perinteisiä, osasta luovuttiin muutaman vuoden kokeilun jälkeen. Tässä kirjoituksessa alkuvuosina on tarkasteltu tavallisesti viittä ensimmäistä kautta eli vuosia 1983 - 1987. Jouko Kivimäki on kirjoittanut tekstin ja mukaan on otettu vain osa tapahtumista. Päälähteenä on käytetty yhdistyksen arkistoja. Tekstiin liittyvää kuvamateriaalia löytyy lehden keskiaukeamalta.
Lasten urheilukilpailut
Hyvin monella omakotiyhdistyksessä aktiivisesti toimineella henkilöllä oli lapsia, joten heille pyrittiin järjestämään mielekästä ohjelmaa. Vuonna 1983 toimintansa aloittaneen yhdistyksen ensimmäisenä yhteistapahtumana oli laskiaisen vietto 13. päivänä helmikuuta. Paikkana oli Nelivaljakontien pohjoispuolinen peltoalue, jossa ei ollut mitään nykyisiä rakenteita. Päätapahtumana oli lasten hiihtokilpailu. Kilpailijat oli sijoitettu sarjoihin ikänsä perusteella vuoden välein. Nuorin osanottaja oli iältään kaksi ja vanhin kaksitoista vuotta. Tyttöjen sarjoissa kilpailijoita oli 21 ja poikien 9. Palkin-toina käytettiin yrityksiltä saatuja lahjoituksia. Lisäksi aikuisilla oli viestinhiihto yhdellä suksella joukkueina johtokunta ja muut. Hiihtämisen lisäksi pellolla oli mahdollisuus laskea peffamäkeä sekä luistella talkoilla jäädytetyllä pienellä luistinradalla. Vauhtia kaipaavat laskivat rattikelkalla mäkeä kapealla polulla, joka alkoi nykyisen Isonjärvenkallion kadun päästä ja päättyi aukealle koh-taan, jossa on nykyisin rivitaloyhtiö "Järvenperäntie 11".
Seuraavan vuoden talvitapahtuma järjestettiin 4. päivänä maaliskuuta Pirttimäessä. Ohjelmassa oli hiihtoa, pulkkamäki ja makkaranpaistoa. Mukana siellä oli yhteensä 39 henkilöä. Vuosina 1985 ja 1986 hiihdot järjestettiin jälleen Nelivaljakontien pohjoispuolisella peltoalueella. Kilpailuihin osa-listui ensin mainittuna vuotena 18 tyttöä ja 17 poikaa. Vuonna 1986 vastaavat luvut olivat 11 ja 18. Nykyisen Karamzinin koulun urheilukentän valmistumisen jälkeen hiihtolatujen tekeminen alueella vaikeutui. Vuonna 1987 tapahtumapaikkana olikin jäädytetty koulun kenttä, jossa luisteltiin sekä kilpaa että nautittiin ulkoilusta. Paikalla oli 55 henkilöä ja 13 heistä osallistui kilpailuihin. Aikaa myöten näistä talvitapahtumista luovuttiin osallistujakadosta johtuen.
Yleisurheilun kesäkilpailuja omakotiyhdistyksen tapahtumissa järjestettiin niukasti. Vuoden 1984 syysjuhlassa yhtenä lajina oli ajan hengen mukaan saappaanheitto ja paikkana Nelivaljakontien viereinen rakentamaton pelto. Sarjoja oli useita. Heittovälineenä oli allekirjoittaneen 45 numeron pit-kävartinen, kiristysremmillä varustettu kumisaapas, joka kovakouraisen käsittelyn seurauksena oli kilpailun jälkeen lähes käyttökelvoton.
Järvenperän "Olympialaiset" järjestettiin urheilukentän alueella Elojuhlan yhteydessä 19.8.1989. Lajeina tytöille ja pojille olivat pituushyppy, 60 metrin juoksu ja pallonheitto. Lisäksi ohjelmassa oli perinteisiä kyläjuhlalajeja eli tikanheitto, naulanlyönti ja köydenveto.
Siivoustalkoot
Yhdistyksen ensimmäiset yhteisten alueiden siivoustalkoot järjestettiin lauantaina, 14.5.1983 kello 12 alkaen. Kutsun mukaan kokoontumispaikkana oli "uuden sillan pieli Järvenperäntiellä". Töiden jälkeen yhdistys tarjosi virvokkeita mukana olleille. Roskien poiskuljettamiseksi yhdistys oli vuokrannut siirtolavan. Saavutusta juhlittiin illalla Laaksolahden Monitoimitalossa järjestetyissä talkoo-tansseissa. Varsinaisiin talkoisiin osallistui yhteensä 41 henkilöä. Sen sijaan iltatilaisuus ei saavuttanut kovin suurta suosiota. Sitä kuvaa hyvin arkistoissa oleva maininta, että "lattialla oli hyvin tilaa
8
tanssihaluisille". Espoon kaupunki myönsi näiden siivoustapahtumien järjestämiseksi yhdistyksille avustuksia, joilla voitiin maksaa talkoista aiheutuneet kulut.
Toiset siivoustalkoot järjestettiin lauantaina, 12.5.1984 kello 12 alkaen. Kokoontumispaikkana oli tällä kertaa Soihtukaaren leikkipuiston huvimaja. Järjestelyjen osalta tapahtuma oli edellisvuoden toisinto talkootanssit mukaan lukien. Päivällä töihin osallistui enimmillään yli 60 henkilöä lapsista aikuisiin, mutta iltatilaisuus ei tälläkään kerralla innostanut.
Kolmannet talkoot järjestettiin lauantaina, 18.5.1985 kello 11 alkaen edellisvuoden järjestelyjä noudattaen. Töihin osallistui yhteensä 46 henkilöä. Vähäisen kannatuksen saanutta iltatilaisuutta ei kuitenkaan enää ollut ohjelmassa. Näin tästä toukokuun alkupuolelle sijoittuvasta parituntisesta työrupeamasta muodostui vuosittainen vakiotapahtuma. 1980-luvun lopulla toteutusajankohdaksi muutettiin "yleisön pyynnöstä" arki-ilta lauantain sijasta. Parhaimmillaan mukaan on saatu lähes 70 henkilöä. Tosin osallistujamäärät ovat vuosien kuluessa pienentyneet huomattavasti, vaikka ympä-ristön roskaaminen ei ole vastaavasti vähentynyt. Pohjanoteeraus saavutettiin tänä vuonna, sillä töissä oli vain kahdeksan henkilöä.
Espoon kaupunki uusi vuonna 2008 siihen saakka pitkään käytössä olleen siivoustalkoiden tukijärjestelmän. Nykyään kaupunki tukee tätä vapaaehtoistyötä antamalla säkkejä ja lainaamalla työssä tarvittavia välineitä sekä kuljettamalla kerätyt roskat veloituksetta pois. Sen sijaan yhdistykset vas-taavat kaikista tapahtuman järjestämisestä aiheutuvista kuluista.
Siivoustalkoiden alkuvuosiin liittyy mielenkiintoinen havainto. Roskien poiskuljettamiseksi tarkoitettu siirtolava oli tavallisesti kadulla yön yli illalla järjestettyjen talkoiden jälkeen. Illan hämärryttyä lavalle alkoi ilmestyä pihoihin kertynyttä materiaalia, vaikka ohjeiden mukaan asukkaiden omien roskien tuonti oli kielletty. Sen seurauksena kuljetusyrityksen kanssa sovittiin, että he noutavat lavan pois jo illalla. Näin yhdistys säästi jonkin verran kuljetuksen jätemaksuissa.
Soihtukaaren leikkipuistosta Soihtupuistoksi
Ensimmäiset hartiapankkirakentajat aloittivat talojensa pystyttämisen Soihtukaaren ja Soihtukujan varteen keväällä 1981 ja monessa paikassa asuttiin jo runsasta vuotta myöhemmin eli kesällä 1982. Alueelle muuttaneet perheet olivat nuoria ja lapsia oli runsaasti, joten yhteisiä leikkipaikkoja kaivat-tiin. Osoitteessa Soihtukaari 9 sijaitsi pieni metsäinen kumpare, josta muodostui alueemme lasten leikkipaikka. He kutsuivat sitä "saareksi".
Toimintansa vuonna 1983 aloittaneen omakotiyhdistyksen johtokunta päätti parantaa lasten viihtyvyyttä ja rakentaa saarekkeeseen leikkipuiston. Yhdistyksen puheenjohtajana silloin toiminut Martti Hämäläinen hankki kevään aikana kaupungilta tarvittavat luvat sekä varoja kulujen kattamiseksi. Rakenteissa tarvittu järeä puutavara saatiin lahjoituksena Espoon Sähköltä, joka luovutti materiaaliksi käytöstä poistettuja sähköpylväitä. Ensimmäiset talkoot alueella järjestettiin 19.6.1983. Kesän aikana saatiin valmiiksi pöytä, penkit, huvimaja ja keinut. Mieleen on jäänyt, että pöytää ja penkkejä valmistettaessa käsisirkkelit ja moottorisahat olivat tiukoilla, sillä niiden materiaalina olivat tosi paksut, painekyllästetyt pylväät. Muistini mukaan innokkaat talkoomiehet pilasivat niitä tehdessään ainakin pari sahaa. Leikkipuisto vihittiin käyttöön yhdistyksen järjestämän ensimmäisen Elojuhlan yhteydessä 27.8.1983. Silloin paljastettiin huvimajan katolle asennettu fasaania esittävä viiri. Sen olivat valmistaneet Erkki Takoja ja Matti Järvinen. Tästä fasaanista muodostuikin sitten omakotiyhdistyksen tunnus, joka on komeillut yhdistyksen julkaisemien lehtien kannessa.
Leikkipuistoon tehtiin lisää rakenteita myös seuraavina vuosina. Syksyllä 1984 sinne valmistettiin hiekkalaatikko ja vuotta myöhemmin liukumäki. Puistosta muodostui ajan myötä paikka, jota yhdistys käytti erilaisten tapahtumiensa tukikohtana. Alueen siistinä pitäminen oli eräs yhdistyksemme vakiotalkookohteista. Valitettavasti puiston käyttäjiin liittyi myöhemmin myös niin sanottuja pussi-kaljaporukoita. Erityisesti huvimajan katolla seisseestä fasaanista muodostui joillekin hengen jätti-läisille kohde, jolle oli käytävä näyttämässä voimiaan. Erään yön jälkeen todettiin, että fasaani oli rikottu ja heitetty alas. Viiri korjattiin ja kiinnitettiin uudestaan majan harjalle aikaisempaa pak-summilla pulteilla. Jonkin ajan kuluttua fasaani löytyi jälleen maasta runneltuna. Samalla oli turmeltu suuri osa majan huopakatosta. Vaurioiden korjaamiseksi yhdistys järjesti puistossa talkoot, joiden aikana oikaistiin vinoutuneen majan seinärakenteet sekä uusittiin kattolaudoitus ja vesikate. Fasaania ei majan harjalle enää tämän jälkeen kiinnitetty.
Espoon kaupunki otti vuonna 2005 vastuulleen myös tämän puiston kunnossapidon. Kaupunki järjesti syksyllä 2008 alueemme asukkaille infotilaisuuden, jossa kerrottiin puiston uudistamissuunnitelmista. Remontti oli tarpeen, sillä puiston rakenteet eivät olleet uusien turvamääräysten mukaisia. Uusittu puisto valmistui seuraavana vuonna. Se tunnetaan tällä hetkellä nimellä "Soihtupuisto".
Kyläjuhlassa asukkaat tutuiksi, samoin omakotiyhdistys
Omakotiyhdistys päätti jo ensimmäisenä toimintavuotenaan järjestää kyläjuhlan, jossa oli mahdollisuus esitellä yhdistyksen toimintaa, tutustua alueen asukkaisiin ja kerätä varoja toiminnan tukemiseksi. Ensimmäinen juhla järjestettiin Soihtukaaren leikkipuistossa 27.8.1983. Ajankohdasta johtuen se nimettiin Elojuhlaksi ja sellaisena se on tunnettu lähes koko yhdistyksen olemassa olon ajan. Päiväjuhla järjestettiin kello 13 - 16 välisenä aikana. Yhtenä erikoisohjelmanumerona oli puiston vihkiminen käyttöön, kuten edellä on jo kerrottu. Muutoin ohjelma oli perinteinen kyläjuhlissa käy-tetty sisältäen tikanheittoa, pussijuoksua ja köydenvetokilpailun, jossa johtokunta mitteli muuta jäsenkuntaa vastaan. Voittajajoukkue palkittiin Irmeli Takojan lahjoittamilla keräkaaleilla. Ne sopivat palkinnoiksi hyvin, sillä tapahtuma järjestettiin sadonkorjuuvaiheessa. Omakotiyhdistys myi toimintansa tukemiseksi arpoja ja piti kahvilaa. Kilpailujen ja arpajaisten voitot oli saatu lahjoituk-sina yrityksiltä ja yksittäisiltä henkilöiltä. Viihtyvyyden parantamiseksi ohjelmaan kuului tavallisesti myös musiikkia. Tähän ensimmäiseen Elojuhlaan kuului iltaohjelmana tanssit, jotka pidettiin kello 20 - 24 välisenä aikana. Tanssitilana toimi vanerilevyistä koottu lava, joka oli sijoitettu isojen puiden välissä sijaitsevalle tasaiselle maapalalle. Musiikki saatiin ajan hengen mukaan kotistereoista ja kaseteista.
Yhdistyksen toista kyläjuhlaa vietettiin 8.9.1984 ja ajankohdasta johtuen se oli nimetty "Syysjuhlaksi". Järjestelyt olivat edelliskerran kaltaiset sisältäen päivä- ja iltatilaisuudet. Saappaanheittokilpailuun osallistui 11 tyttöä, 17 poikaa ja 18 miestä. Tikanheitossa sijoituksista kilpaili viisi miestä ja kolme naista. Naulanlyöntikisaan osallistui viisi miestä. Vuonna 1985 juhlaa ei järjestetty, koska Espoon kaupunki teki puistossa istutustöitä. Vuodesta 1986 alkaen Elojuhla järjestettiin vuosittain hyväksi koetulla tavalla Soihtukaaren leikkipuistossa elokuun lopulla. Tämä juhla on jäänyt monen mieleen ainakin kahdesta syystä. Päivällä yleisö sai kuunnella suositun Jussi Raittisen esittämää musiikkia. Iltatanssien aikana satoi rankasti ja monella juhlijalla varustuksena olivat kumisaappaat ja sadetakki. Ainakin pito valssin pyörteissä oli silloin hyvä! Tästä vuodesta alkaen omakotiyhdistys pyrki hankkimaan juhlaansa vetonaulaksi ainakin yhden ulkopuolisen esiintyjän. Valintaan vaikutti tietysti olennaisesti se, paljonko hankintaan voitiin käyttää varoja. Vuoden 1987 pääesiintyjänä oli akrobaatti Zico & Junior. Raportin mukaan päivällä juhlaan osallistui 116 ja iltatilaisuuteen 91 henkilöä. Elojuhlan järjestäminen jatkui vastaavanlaisena vuosikausia. Ensimmäinen suuri muutos tehtiin vuonna 1990, jolloin luovuttiin iltatapahtumasta. Syynä oli osallistujien vähäinen määrä.
Pikkujoulujakin kokeiltiin
Omakotiyhdistys päätti vuonna 1984 ottaa ohjelmaansa myös pikkujoulutapahtuman. Ensimmäinen juhla järjestettiin joulukuun 5. päivänä ja paikkana oli Intiimiteatteri. Siellä katsottiin ohjelma nimeltään "Piirileikki". Kyseessä oli eroottinen komedia, joka sopi sisältönsä puolesta paljon mainostettujen pikkujoulujen henkeen. Teatteriin lähti 20 yhdistyksen aikuisjäsentä.
Vuonna 1985 pikkujoulukonseptia muutettiin täysin. Nyt kyseessä oli koko perheen juhla, joka p-dettiin 14. päivänä joulukuuta kello 16 alkaen Carlbergin nuorisotalossa Vanhakartanossa. Ohjelmassa oli joululauluja, tietokilpailu, tanssia ja tietysti joulupukki. Jokaisen piti tuoda tullessaan pie-nen paketin, jotta ainakin lapsille saatiin mukava muisto illasta. Lisäksi yhdistys oli järjestänyt arpajaiset ja kahvilan tapahtuman kulujen kattamiseksi. Ilta oli onnistunut ja juhlaan osallistui yhteensä 45 henkilöä. Seuraavana vuonna paikka oli sama ja illan ohjelma vastaava. Tämän jälkeen konseptia muutettiin ja seuraava juhla pidettiin sunnuntaina, 8.11.1987 Kannusillan teatterissa. Siellä seurattiin näytelmää "Pastori Jussilainen". Mukana oli 11 lasta ja 21 aikuista. Omakotiyhdistys sponsoroi tapahtumaa maksamalla puolet lippujen hinnasta. Seuraavankin vuoden juhlan pidettiin samassa paikassa.
Kotiseuturetket olivat aluksi hyvin suosittuja
Omakotiyhdistyksen ensimmäinen kotiseuturetki järjestettiin sunnuntaina, 20.10.1985 kello 12 alkaen. Kyseessä oli noin kolme tuntia kestänyt retki, jonka aikana tutustuttiin Espoon kartanoihin ja historiaan. Mukaan lähti 46 henkilöä eli lähes täysi bussillinen. Yhdistys maksoi kuljetuksen ja op-paan palvelut, mutta Kivenlahden Kahvi-Kaisassa nautitut virvokkeet jokainen kustansi itse.
Vuoden 1986 retkipäivä oli sunnuntai, 12. lokakuuta. Kyseessä oli taideretki, jonka kohteina olivat Hvitträskin ja Gallen-Kallelan museot sekä Galleria Otso. Järjestelyt olivat edellisvuoden toisinto. Mukana oli yhdeksän lasta ja kaksitoista aikuista. Retkiä tehtiin jäsenkunnalta saatujen vihjeiden mukaan myöhemminkin, mutta ei kuitenkaan vuosittain.
Vetovastuu yhteislaiturista ja ranta-alueesta vaihtuu
Tallirenginkujan päässä sijaitsevalla yhteislaiturilla on pitkät perinteet. Alueella kauan asunut ja monessa mukana ollut Matti Järvinen muisteli, että yhteisen laiturin pito olisi alkanut todennäköisesti vuonna 1934. Laiturihanke käynnistyi siksi, että Järvenperästä alkoi 1930-luvulla kehittyä helsinkiläisten kesänviettoalue ja lomanviettäjät halusivat päästä uimaan mutapohjaiseen järveen. Homman hoitamiseksi perustettiin laiturin hoitokunta, joka järjesti talkoita ja keräsi osakkailta yllä-pitoon tarvitut varat. Vuodesta 1941 alkaen kokousten pöytäkirjat ja tilinpito oli tehty yhteiseen kansioon. Alkujaan laiturin kansi oli rakennettu pohjaan juntattujen pylväiden varaan. Vedenpinnan korkeuden vaihtelut ja jäät aiheuttivat kuitenkin ongelmia, joten laituri päätettiin muuttaa vuonna 1949 tynnyreistä tehtyjen ponttonien varassa kelluvaksi. Se saatiin valmiiksi kesäksi 1950. Laiturin lähialuetta käytettiin muuhunkin toimintaan kuin uimiseen ja veneilyyn. Juhannusjuhlia kokkoineen järjestettiin vuoteen 1967 saakka.
Tämä Harjulan laituritoimikunta oli saanut nimensä sijaintipaikkansa perusteella, sillä kartoissa se osa kylästä oli nimeltään Harjula. Erään arkistosta löytyneen paperin mukaan vuonna 1941 toimi-kuntaan kuului 20 jäsenmaksuvelvoitteensa hoitanutta.
Vuonna 1985 laiturin hoitokunta päätti liittyä omakotiyhdistykseen, joka siitä alkaen on vastannut ranta-alueen kunnossa pitämisestä ja kehittämisestä. Alkuvuosina se tarkoitti vain talkoiden järjestämistä laiturin kunnostamiseksi, järveen asentamiseksi ja maalle nostamiseksi. Sen sijaan ympäröi-vän ja pahasti pusikoituneen ranta-alueen hoitamiseksi ei muutamaan vuoteen tehty mitään. Myöhemmin tynnyrit korvattiin muoviponttoneilla ja niiden jälkeen tällä hetkellä käytössä olevalla, jalkojen varassa seisovalla ratkaisulla. 1990-luvun lopulla rannassa aloitettiin mittavat uudistustyöt, joiden seurauksena ranta-alue saatiin nykyiseen asuunsa.
11
TIESITKÖ TÄMÄN JÄRVENPERÄSTÄ
Tässä kirjoituksessa esitellään kaksi asuinalueemme mielenkiintoista ja näkyvää kohdetta. Tavoitteena on, että voisimme näin lisätä jäsenkuntamme kotiseututietoutta. Tällä hetkellä työn alla oleva kotikaupunkipolkuesite kertoo valmistuttuaan muistakin alueemme helmistä. Jouko Kivimäki on laatinut alla olevat kirjoitukset.
Auroranportin puinen kaarisilta
Kehä III:n leventämisen yhteydessä Järvenperään rakennettiin Auroranportti- niminen katu, joka johtaa kehätieltä sekä Järvenperään että Träskändan Puistotien kautta myös Lippajärven ja Lähderannan suuntiin. Tiedossa oli, että liikenne sitä pitkin tulee muodostumaan vilkkaaksi. Espoon kau-punki päätti rakentaa kadun yli alueemme kulttuurimaisemaan hyvin sopivan puisen kaarisillan muun muassa siksi, että sillan läheisyyteen aiottiin rakentaa yläaste eli nykyinen Järvenperän koulu. Silta sopi hyvin myös Auroranportin eteläpuolelta ala-asteelle Karamzinin kouluun kulkevien lasten reitille. Tervalta vielä tuoksuvan sillan avajaisia vietettiin keskiviikkona, 20.8.1997 kello kahdeksan alkaen. Järjestelyistä vastasi Järvenperän Omakotiyhdistys ry yhdessä Espoon kaupungin teknisen keskuksen kanssa. Avajaispuheen piti yhdistyksemme sihteerinä tuolloin toiminut Tuula Hämäläinen-Tyynilä. Sillan avasi kaupungininsinööri Martti Tieaho. Tilaisuudessa kuultiin myös Uudenmaan tiepiirin tervehdys sekä Karamzinin koulun oppilaiden musiikki- ja lauluesityksiä.
Lähteinä on käytetty omakotiyhdistyksen arkistoa, Espoon kaupungin teknisen keskuksen tiedotetta sekä Helsingin Sanomien uutista päivämäärältä 20.8.1997.
Koulusta päiväkodiksi, uusi elämä on jälleen alkamassa
Puheenjohtajan palstalla mainittiin, että nykyisin Auroran päiväkodin käytössä olevaan kiinteistöön sijoitetaan peruskorjauksen jälkeen asukaspuisto ja nuorisotila. Alueella sijaitsevalla rakennuksella on mielenkiintoinen menneisyys ja sen keskeiset vaiheet käsitellään tässä jutussa.
Träskändan koulu mainitaan virallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1888. Perimätiedon mukaan se aloitti toimintansa kuitenkin jo paljon aikaisemmin. Perustaja oli Träskändan kartanon omistaja Aurora Karamzin. Koulu toimi alkuvaiheessa myös silloisen Meijerikoulun tiloissa eli ra-kennuksessa, joka on nykyään Taidetalo Pikku-Auroran käytössä.
Träskändan kartanon päärakennus tuhoutui tulipalossa syksyllä 1888. Palon aiheuttamista tuhoista maksettiin korvausta 25 000 markkaa. Niillä rahoilla Aurora Karamzin rakennutti koululle uudet tilat. Rakennus sijoitettiin kauniille paikalle isojen puiden keskelle. Arkkitehti G Nyström toimi suunnittelijana ja rakennus valmistui vuonna 1892. Rakennus oli tilava ja lämmin. Opetustilojen lisäksi siinä oli opettajia varten kaksi kahden huoneen ja keittiön asuntoa. Koulun pihassa oli kellari ja kaivo sekä tilaa puutarhalle. Koulu oli ruotsinkielinen. Syksystä 1893 alkaen koulussa oli kaksi opettajaa, Jenny Öller ja Mia Långström. Koulussa toimi silloin neljä osastoa eli nykyistä luokkaa.
Koulu siirtyi Espoon kunnalle vuonna 1902 ja kartano vuonna 1923. Ruotsinkielinen koulutus ra-kennuksessa loppui vuonna 1966. Sen jälkeen tiloihin oli sijoitettu Myllykylän (nykyisen Auroran) koulun oppilaita. Koulunpito rakennuksessa päättyi vuonna 1972, jolloin oppilaat siirrettiin Bembö-len ruotsinkielisen koulun tiloihin. Koulun käytössä tästä rakennuksesta oli silloin vain eteinen ja kaksi luokkahuonetta. Koulutoiminnan päätyttyä rakennus remontoitiin ja päiväkotitoiminta tiloissa alkoi vuonna 1975. Rakennuksen käyttötarkoitus on muuttumassa nyt kolmatta kertaa.
Päälähteenä on käytetty Liisa Malmivuoren keväällä 1983 esitystään varten keräämää aineistoa. Muina lähteinä on käytetty Veli Nurmen kirjaa "Espoon kansakoulut 1871 - 1921", Seija Karvisen lähikouluaiheista kirjoitusta ja Länsiväylän viikonvaihteen 23. - 24.5.2015 lehteä.